Unski Immonen taiteilee ja talkkaroi

Condo Group Oy:n operoima Vanha Postitalo Varkauden keskustassa on sananmukaisesti puhjennut kukkaan taiteilevan ja talkkaroivan Unski Immosen käsissä. Kuvataiteilijan kädenjälki näkyy sisällä ja ulkona.

Remontoidun ja automaattihotelliksi muuttuneen Vanhan Postitalon huoneissa ja käytävillä on nähtävillä parikymmentä taiteilija Immosen taulua. Ulkona puolestaan väriä tuovat punainen kukkapenkki ja siitä nouseva upea auringonkukka.

Unski Immonen muutti alkuvuodesta 2020 Helsingistä takaisin kotikonnuille Varkauteen ja aloitti veljensä Jannen omistamassa Vanhassa Postitalossa taiteilevana talonmiehenä.

Kesän jälkeen Unskin arjessa taiteilijan työ vie nyt valtaosan ajasta. Hän sai heinäkuussa Pohjois-Savon taidetoimikunnalta apurahan taiteelliseen työskentelyyn puoleksi vuodeksi.

-Apuraha mahdollistaa ja varmistaa, että voin täysipainoisesti työskennellä taiteen parissa. Tavoite on jatkossa olla päätoiminen kuvataiteilija.

Toki talonmiehen hommat hoituvat vieläkin. Talon perushuoltoon liittyvät askareet sujuvat vielä, mutta nyt on sopiva aika keskittyä taas taiteeseen.

-Auttelen satunnaisemmin Postitalon hommissa, kun kerran asustelenkin siinä. Mutta pääsääntöisesti olen nyt kuvataiteilija.

Unskin oma ateljee löytyy myös Postitalon kellarikerroksesta. Jatkossa siellä syntyy apurahan turvin yhä enemmän poikkitaiteellisia teoksia, joihin upotetaan myös varkautelaisia ja Postitaloon liittyviä teemoja.

-Nyt yhdistän töissäni taas perinteistä maalausta ja digitaalista kuvaa. Nämä animaatiojutut ovat yhä keskeisempiä työskentelyssäni. Näitä apurahatyöskentelyyn liittyviä teoksia on tulossa myös Postitalon huoneisiin ja käytäville.

Apurahan siivittämänä Unskin toiveissa on saada ensi vuodeksi näyttely naapurikorttelissa olevaan Keskuskonttoriin. Kiireisenä pitää myös ensi kesänä pidettävä Mikkelin nykytaiteen biennaali.

Varkaudessa taiteilijan kädenjälki näkyy Postitalon ohella vesitornin Torni-kahvilaan ja Hertunrantaan, pystytetyissä valokuvakehyksissä.

Kehykset ovat Unskin suunnittelemia ja kuvittamia taideteoksia. Kehykset ovat saaneet inspiraationsa National Geographicin eri kohteissa maailmalla olevista kuvauskehyksistä. Ajatuksena on, että Varkaudessa vierailevat voivat kuvata itsensä tunnistettavissa paikoissa.

Kehysprojekti on osa Future Savo -hankkeen toimintaa ja tavoitteena lisätä Varkauden positiivista näkyvyyttä. Vesitornin kehyksen kuvituksessa on käytetty Vanhaan Warkauteen liittyviä valokuvia Varkauden museon kuva-arkistosta.

Unski perheineen on viihtynyt Varkaudessa Helsingin vuosien jälkeen.

-Helsingissä työskentely ja asuminen olivat stressaavampaa. Täällä on paljon rauhallisempaa ja luovempaa työskennellä. Voin lähteä Postitalolta vaikka työskentelemään tuohon läheisten koskien äärelle. Myös käytännön asiointi on helpompaa.

Postitalo onkin tätä nykyä myös pysyvä taidenäyttely, kun taitelevan talonmiehen maalaukset koristavat käytäviä ja huoneita. Majoittujat ja kävijät voivat lunastaa maalauksia myös itselleen ja kysellä niitä vaikka Vanha Postitalon kotisivujen kautta.

Antti Immonen (s. 1981) on valmistunut kuvataiteen maisteriksi kuvataideakatemiasta 2015 ja kuvataiteilijaksi Taidekoulu Maasta 2011. Hän käyttää nykyisin taiteilijana Unski-nimeä jo senkin takia, että erottuu toisesta taiteilija Antti Immosesta.

Unski Immosen teoksia on ollut useissa näyttelyissä ympäri Suomea. Varkaudessa hänen töitään on toistaiseksi ollut Vanhalla Postitalolla ja Taidekeskus Väinölässä.

Vanhaa Postitaloa kuvataiteilija-talonmies suosittelee niille Varkauteen reissaajille, jotka eivät jaksa majoittua kavereiden tai sukulaisten luona. Tai majoittumiseen esimerkiksi juhlapyhien ajaksi.

-Vinkkinä kaikille, myös varkautelaislähtöisille: Kun tulette vierailulle Helsingistä tai muualta, niin Vanhalta Postitalolta löytyy tilaa majoittua edulliseen hintaan ja samalla voi käydä vaikka sukuloimassa, muistuttaa kuvataiteilija.

Voit varata majoituksen suoraan Vanhan Postitalon nettisivuilta https://www.vanhapostitalo.fi/varaa/#/booking/search tai soittamalla asiakaspalveluun 041-7305349. Lämpimästi tervetuloa.